TIETOA MEISTÄ
Siljamaan Puutarhan alkujuuret ulottuvat vuoteen 1962
Kuvassa: Aatos ja Anni sekä pojat Hannu ja Martti Häkkilä
Aluksi viljelimme tomaattia, josta laajensimme myös kurkun viljelyyn sekä kukkatuotantoon.
70-luvulta aina 90-luvun alkuun viljely oli ympärivuotista kattaen kaikki vuoden kukkasesongit.
Nyt keskitymme etenkin kesäkukkasesonkiin. Tämän hetkinen kasvihuoneiden pinta-ala on
noin 4500 neliötä, josta suurin osa on kesäkukkien ja hyötykasvien viljelyssä.
Laajeneva valikoima
Asiakkaiden positiivisen palautteen innoittamina olemme vuosi vuodelta
laajentaneet kesäkukka- ja hyötykasvivalikoimaa. Toiveiden mukaan olemme ottaneet
myyntiin myös monivuotisia kukkia (eli perennoja), jotka ostamme suurelta
osin taimistoilta (esim. Särkän perennataimisto). Osan perennoista kasvatamme itse.
Uudet tilavat kukkahuoneet tarjoavat valoisat olosuhteet niin
kasvien kasvulle kuin työntekijöiden ja asiakkaiden viihtyvyydelle.
Suomen kesä on lyhyt, niinpä pyrkimyksemme on kasvattaa riittävän tuuheita ja
vahvajuurisia kasveja joiden kauneudesta ja satoisuudesta pääsee nauttimaan
heti ostohetkestä alkaen. Tavoitteemme on hyvä laatu asiakasystävälliseen hintaan,
iloinen mieli ja tarvittaessa hyvät hoito-ohjeet.
Yhteistyö Nivalan seurakunnan
kanssa on jatkunut yli 40 vuotta.
Istutamme ja hoidamme sankarihautojen kukat, muut kukkaistutukset,
sekä hoitohaudat viidellä eri hautausmaalla.
Istutus alkaa keväthallojen väistyttyä ennen juhannusta jatkuen hoitona elokuun loppuun.